Life of Brian slot

Life of Brian slot

Life of Brian slot

Esittelyssä
Life of BrianOlet ehkä nähnyt Monty Pythonin legendaarisen parodian kristinuskosta sekä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Elokuva herätti ilmestyessään monenlaisia tunteita ja sai raflaavan lähestymistapansa ansiosta varsin ristiriitaisen vastaanoton. Life of Brian aiheutti voimakkaita tunnereaktioita niin puolesta kuin vastaankin.

Kulttimaineeseen kohonneesta Life of Brian -elokuvasta on julkaistu vihdoinkin myös kolikkopeli, joten pääset sukeltamaan Life of Brianin maailmaan aivan uudesta perspektiivistä. Tämä mainio, Ash Gamingin slotti sisältää peräti 10 bonuspeliä, joten luvassa on lievästi sanottuna jännittäviä pelihetkiä.

Ash Gaming herättele onnistuneesti henkiin vuonna 1979 ilmestyneen menestyselokuvan. Life of Brian slot ei ehkä aiheuta vastaavanlaista polemiikkia, mutta on sanomattakin selvää, että peli saa todella ihastuneen vastaanoton. Mikäli pidit elokuvasta, pidät taatusti myös tästä mainiosta pelistä. Pelin kuluessa saat katseltavaksesi pienen pätkän elokuvasta aina, kun onnistut nappaamaan itsellesi voiton elokuvan hahmoista koostuvien voittosymbolien avulla.

Life of Brian ilmaiskierroksetlife-of-brian-slot-free-spins

Life of Brian sisältää yhteensä 10 bonuspeliä, joista kaksi on ilmaiskierrospelejä. Pääset ilmaiskierroksiin käsiksi Always look on the bright side -bonuksen avulla. Kyseinen bonus aktivoituu, kun saat esiin vähintään kolme Life of Brian ilmaiskierrossymbolia. Tunnistat ilmaiskierrossymbolin siitä, että siinä on kuvattuna elokuvan loppupuolelle sijoittuva ristiinnaulitseminen. Ennen ilmaiskierroksilla pelaamista sinun on haalittava ne kasaan. Tämä onnistuu siten, että valitset sotilaat. Jokaiseen sotilaaseen kätkeytyy nimittäin tietty määrä ilmaiskierroksia. Tämän jälkeen voitkin pyöräytellä ilmaiseksi ja nauttia ilmaiskierrosten myötä kertyvistä, erisuuruisista voitoista.

Life of Brian ilmaiskierrokset ovat ulottuvillasi myös Crucifixion-bonuksen avulla. Pääset nauttimaan kyseisestä bonuksesta siten, että aktivoit bonuksen ja keräät ristiinnaulitsemista esittävät kultaiset symbolit. Pääset käsiksi ilmaiskierroksiin, mikäli onnistut saamaan bonuspelin aikana esiin kolme edellä mainittua symbolia. Saamiesi ilmaiskierrosten määrä riippuu tässäkin tapauksessa omista valinnoistasi, sillä tarjolla on vaihtoehtoja, jotka sisältävät vaihtelevan määrän ilmaisia pyöräytyksiä.

Voit hyödyntää Life of Brian ilmaiskierrokset myös valitsemallasi kasinolla. Useimmilla kasinoilla on nimittäin liuta erilaisia tarjouksia, joiden avulla voit nauttia pelistä täysin ilmaiseksi. Saat näppärästi selville kaikki Life of Brianiin soveltuvat ilmaiskierrostarjoukset sivuiltamme löytyvän Ash Gaming -bonuslistauksen avulla.

Life of Brian bonus

Yllä mainitulta Ash Gaming -bonuslistalta käyvät ilmi myös kaikki kasinoiden tarjoamat Life of Brian bonukset. Bonusten hyödyntäminen ei ole koskaan yhtään hassumpi vaihtoehto. Bonuksen suurin etu on tietenkin se, että voit pelata huomattavasti aikomaasi enemmän ilman, että riskeeraat omia rahojasi. Ash Gamingin pelejä tarjoaa muun muassa CasinoEuro. jossa voit lunastaa jopa 150% bonuksen.

Voit saada Life of Brian bonukset käyttöösi myös varsinaisen pelin kuluessa. Tämä onnistuu, jos saat näkyviin kolme bonussymbolia. Tuolloin peli-ikkunaan ilmestyy rulla. Rullalla on kaksi pyörivää osoitinta, joista toinen määrittää, mihin bonuspeliin päädyt. Tarjolla on yhteensä neljä bonusvaihtoehtoa: Stoning, People’s front of Judea, Romani Ite Domum sekä What’s so funny. Toinen osoitin päättää puolestaan sen, pääsetkö käsiksi kertoimilla varustettuihin suurvoittoihin vai pienempiin käteisvoittoihin.

Kaikki kolmen bonussymbolin avulla tarjolla olevat bonukset koostuvat siitä, että tehtävänäsi on valita eri vaihtoehtojen väliltä, ja nauttia niiden oikeuttamista voitoista. Nämä neljä, elokuvan tunnelmiin johdattavaa bonusta kätkevät sisäänsä jännittäviä ja ikimuistoisia hetkiä.

Life of Brian slotlife-of-brian-slot-bonusar-funktioner

Erikoistoiminnoista, ilmaiskierroksista ja bonuksista ei ole todellakaan pulaa tämän Ash Gamingin taidonnäytteen parissa. Perinteinen 5×3-peli-ikkuna tarjoaa peräti 30 voittolinjaa, jotka kätkevät sisäänsä huimia voittoja. Life of Brian slot on ulkoasultaan klassinen peli, joka kätkee sisäänsä useita hauskoja erikoistoimintoja ja yksityiskohtia.

Jo aiemmin mainitsemiemme ilmaiskierrosten ja bonusten lisäksi tarjolla on myös monia muita nimeämisen arvoisia erikoistoimintoja. Life of Brian slot -erikoistoiminnot ovat nämä:

  • Wild Space Respin – Brian napataan täysin yllättäen avaruusaluksen kyytiin. Kyseinen avaruusalus ampuu wild-symboleja, jotta voit napata uudelleenpyöräytyksen avulla mahtavia voittoja.
  • Foot of God – Jumalan jalan avulla saat itsellesi sattumanvaraisen suurvoiton. Huomioithan, että Foot of God oikeuttaa myös pelin progressiiviseen jackpotiin.
  • Pick a Holy Item – Saat valita pyhän esineen. Jokainen esine kätkee sisäänsä voiton, joka päätyy pelitilillesi.
  • Pledge Your Alliance – Valitset, mihin anti-roomalaiseen liikkeeseen liityt. Valittavanasi on kolme vaihtoehtoa. Jokainen liike oikeuttaa sinut jonkinlaiseen voittoon.

Voittoluokat ja -symbolit

Life of Brianin voittosymbolit ovat tietenkin saaneet inspiraationsa samannimisestä elokuvasta. Siksi onkin suotavaa katsoa kyseinen leffa ennen pelaamisen aloittamista. JohnSlotsin porukka on ihastunut Life of Brian -pätkään ikihyviksi ja pitää useista syistä elokuvaa katsomisen arvoisena.

Life of Brian on paikoitellen hersyvän hauska, mutta elokuvassa on myös viipyilevän syvällinen puolensa – unohtamatta tietenkään siihen kätkeytyvää sanomaa.

Life of Brian jackpot

Life of Brian slot sisältää progressiivisen jackpotin, joka voi osua kohdallesi koska tahansa pelin kuluessa. Life of Brian -jackpotin voittaminen edellyttää sitä, että saat esiin Foot of God -bonuksen. Tuolloin nappaat itsellesi joko kiinteän käteisvoiton tai suuren progressiivisen jackpotin.

Life of Brian mobiilikasinollalife-of-brian-slot-spelautomat

Life of Brian slot julkaistaan useilla kasinoilla, jotka ovat tunnettuja myös mahtavista mobiiliversioistaan. Näin ollen Life of Brianin pelaaminen tulee onnistumaan myös kännykällä ja tabletilla. Mobiilipelaaminen on erinomainen vaihtoehto etenkin kaikille paljon matkustaville pelaajille. Mobiilipelaaminen mahdollistaa pelaamisen lähes missä tahansa. Usea pelaaja arvostaakin nimenomaan mobiilipelaamisen liikkumavapautta.

Mobiilipelaaminen ei yleensä edellytä minkään erityisen sovelluksen lataamista. Useimmiten riittää pelkästään se, että kirjaudut kasinollesi mobiililaitteesi selaimelta käsin. Mobiilipelaajana voit nautiskella lukuisista peleistä niin kännykälläsi kuin tabletillasikin. Pelaamisen ainoa edellytys on nettiyhteys.

Peliautomaatin palautusprosentti

Peliautomaattien teoreettisiin voittomahdollisuuksiin liittyvää lukemaa kutsutaan palautusprosentiksi. Life of Brian -slotin palautusprosentti on 94 %. Lukema sijoittuu hieman netissä pelattavien peliautomaattien keskiarvon alapuolelle, mutta tämä on varsin tyypillista progressiivisella jackpotilla varustelluista peleistä puhuttaessa. Muut kasinopelit tarjoavat usein pienempi palautusprosentteja kuin peliautomaatit.

Vinkkejä Life of Brian -slottiin

Ei ole yhtään hassumpi ajatus miettiä jonkinlaista pelistrategiaa ennen Life of Brianin maailmaan sukeltamista. Pieni taktikointi kasvattaa voittomahdollisuuksiasi ratkaisevasti. JohnSlots haluaakin hemmotella pelaajiaan muutamilla nikseillä, joista on taatusti hyötyä tämän mainion pelin absurdeissa pyörteissä.

  • Ilmaiskierroksista on hyötyä pelissä kuin pelissä. Ilmaiskierrosten avulla voit ainoastaan voittaa.
  • Kasinobonus toimii ilmaiskierrosten tavoin. Pelaat toisin sanoen kasinon piikkiin ilmaisen pelirahan avulla.
  • Yritä päästä nauttimaan bonuspelistä. Tarjolla olevat leffapätkät ovat voittojen ohella pelin parasta antia.
  • Kuuntele pelatessasi musiikkia joko kuulokkeiden tai kaiuttimien avulla. Musiikin myötä pääset virittäytymään elokuvan tunnelmiin vielä entistäkin elävämmin.