Voittotakuu jatkuu Vera & Johnilla

Onnistuneen kampanjan tunnistaa yleensä ensisilmäyksellä, ja me JohnSlotsilla tiesimme heti, että Vera & Johnin voittotakuu tulee olemaan hitti. Pelikansa on ottanut voittotakuun omakseen, minkä tämä kampanja todella ansaitseekin. Mielenkiinto kampanjaa kohtaan oli viime vuonna niin suurta, että Vera & John on tehnyt viisaan päätöksen jatkaa voittotakuun tarjoamista myös vuonna 2014.

Vera John voittotakuu 2014

Vera & John esitteli voittotakuun asiakkailleen ensimmäistä kertaa viime vuoden toukokuussa. Kampanjan ideana on maksaa vähintään 5000 euroa vähintään yhdelle pelaajalle joka päivä. Mikäli kukaan ei onnistu voittamaan kyseistä summaa, lupaa Vera & John maksaa erotuksen päivän suurimman voiton napanneen pelaajan tilille — tämä takaa sen, että päivän lopussa ainakin yksi pelaaja on 5000 euroa rikkaampi. Viime vuoden toukokuusta lähtien kasino on ehtinyt jakaa onnekkaille voittajille jo lähes 200 000 euroa. Ei ole epäilystäkään siitä, että tänä vuonna summa tulee nousemaan varmasti vielä suuremmaksi!

Voittotakuu ei lopu päivittäisiin bonuksiin. Jokaisen kuukauden lopussa Vera & John takaa myös vähintään yhden suurvoiton jollekin pelaajalleen. Mikäli kukaan ei ole voittanut kuun aikana 50 000 euroa tai enempää, lahjoittaa kasino suurimman voiton napanneelle asiakkaalleen tämän summan. Kuukausitakuu toimii siis samalla periaatteella kuin päivittäinen voittotakuukin: Vera & John lupaa maksaa suurimman sivustolta voitetun voiton ja 50 000 euron erotuksen onnekkaimman pelaajan tilille!

Haluatko mukaan pelaamaan kasinolle, jossa joku rikastuu päivittäin vähintään 5000 eurolla? Siinä tapauksessa voit klikata itsesi suoraan Vera & Johnille alla olevasta linkistä – saat samalla 100% ensitalletusbonuksen aina 500 euroon asti!

TÄLLÄ KASINOLLA JOKU VOITTAA AINA – KLIKKAA TÄSTÄ!