Baccarat: alkuperä
Luotettavimpien historiallisten lähteiden mukaan baccarat on alun perin italiankielinen sana. Joidenkin lähteiden mukaan myös ranskankielinen sana baccara tarkoittaisi nollaa.
Yleisimmän kertomuksen perusteella pelin kehitti italialainen peluri nimeltä Felix Falguiere. Alkuvaiheessa peliä pelattiin Tarot-korteilla.
Ranskan kuningas Ludvig XIV, pisimpään Ranskaa hallinnut valtionpäämies, oli kieltänyt kaiken rahapelaamisen Ranskassa. Kieltolain vaikutus oli kuitenkin päinvastainen kuin ennakoitu, ja rahapelaamisen määrä Ranskassa lisääntyi. Chemin De Fer -pelin ranskalaisesta versiosta tuli tuona aikakautena hyvinkin suosittu.
Peliä on historiallisten lähteiden mukaan pelattu jo 1300-luvulta asti, mutta suuren suosion baccarat sai Euroopassa vasta 1800-luvulla. Eri maat tosin suosivat eri versioita pelistä. Chemin de Fer oli oli monien eurooppalaisten suosiossa, mutta Punto Banco oli erityisen suosittu Iso-Britanniassa. Englantilaisesta versiosta tuli suosittu Yhdysvalloissa ja se tunnetaankin nykyään nimellä amerikkalainen baccarat.
Ranskalaisen yläluokan lisäksi pelistä innostuivat suurilla panoksilla pelaavat high-roller-pelaajat, jotka rakastavat massiivisten yksittäisten panosten asettamista baccaratissa.
Vuosien saatossa uusia versiota pelistä nousi esiin kuin sieniä sateella. Näistä kuitenkin vain harvat ovat säilyttäneet suosionsa. Näihin suosittuihin versioihin luetaan Punto Banco, Chemin de Fer ja Baccarat banquet. Näissä kaikissa peleissä on periaatteessa samat säännöt. Erot muodostuvat siinä, kuinka kortteja jaetaan.
Baccarat: eri versiot
Yhdysvalloissa suosituimmat versiot baccaratista ovat Punto Banco ja mini-baccarat. Näistä jälkimmäinen houkutteli baccaratin pariin uusia pelaaja mini-baccaratin helpompien sääntöjen ja alhaisempien panosrajojen johdosta. Olemme aiemmin kirjoittaneet myös baccarat-pelipöytien eroista.
Mini-baccarat noudattaa amerikkalaisen baccaratin sääntöjä. Suomalaiset nettikasinot käyttävät mini-baccarat-pelissä satunnaislukugeneraattoria (RNG), joka takaa kaikille pelaajille yhtäläiset mahdollisuudet voittaa. Osa nettikasinoista tarjoaa baccaratista live dealer -versiota livekasinoillaan. Livekasinolla voit pelaamisen lomassa jutella muiden pelaajien sekä jakajan kanssa chatissa.
Ranskalainen versio baccaratista, Chemin de Fer, on käynyt läpi joitain muutoksia vuosien saatossa ja nykyisin se tunnetaan nimellä eurooppalainen baccarat.
Nykyisin voit päättää missä pelaat baccaratia esimerkiksi oman panostushalukkuutesi perusteella. Jos haluat pelata isoin panoksin, tällöin normaali baccarat-pöytä on todennäköisesti sinua varten. Mini-baccarat on oikea valinta, jos haluat pelata maltillisemmilla panoksilla.
Baccarat netissä
Teknologinen kehitys on mahdollistanut baccaratin pelaamisen myös netissä. Nykyisin on vaikea löytää sellaista nettikasinoa, joka ei tarjoaisi vähintään jotain versiota baccaratista.
Nopeat nettiyhteydet ja tehokkaat prosessorit ovat mahdollistaneet baccaratin pelaamisen myös mobiililaitteilla. Mobiilikasinot ovat oikea vaihtoehto, jos haluat pelata baccaratia reissun päällä.
Haluatko lisätietoa baccaratista? Lue live baccarat -artikkelimme, jossa käymme läpi baccaratin sääntöjä ja kolmannen kortin merkityksen baccaratissa.
Tuuli vastaa JohnSlots Suomen sisällöstä. Tuuli testaa kasinoita ja peliautomaatteja, kirjoittaa ehtiessään uutisia, arvosteluja ja muuta sisältöä, tarkistaa bonuksia, on yhteydessä muiden osastojen kanssa ja pitää huolta siitä, että sivusto toimii kuten pitääkin.
Asiantuntija :
Rahapelaaminen netissä Kasinot & vedonlyönti