Euroviisut, kuvassa mikrofoni

Euroviisut lyhyesti

Toisin kuin monesti luullaan, Euroviisuihin voivat osallistua kaikki Euroopan yleisradiounionin (EBU:n) jäsenet eivätkä ainoastaan Eurooppaan kuuluvat valtiot. EBU on kilpailun järjestävä taho, ja Euroviisujen kasvaneen suosion myötä kilpailu järjestetään nykyisin kolmiosaisena: kilpailuihin kuuluu virallisesti kaksi semifinaalia sekä luonnollisesti finaali, jossa viisujen voittaja ratkaistaan.

Finaaliin osallistuu yhteensä korkeintaan 26 maata: isäntämaa eli edellisvuoden voittaja, kaksikymmentä semifinalistia sekä BIG5-maat eli kilpailuiden rahoittajamaat, joista puhumme myöhemmin lisää.

Vuonna 2015 Euroviisut juhlisti 60-vuotista taivaltaan, jolloin Australia kutsuttiin kilpailuihin mukaan. Kyseisenä vuonna Australia pääsi suoraan finaaliin, mutta sääntöjä muokattiin myöhemmin niin, että vaikka Australia pääsee jatkossakin osallistumaan viisuihin, täytyy sen kamppailla finaalipaikastaan muiden semifinalistien kanssa.

Euroviisut järjestetään useimmiten huhti-toukokuussa, ja kilpailun isäntänä toimii aina se maa, joka on voittanut edellisvuoden kilpailut. Asian suhteen tehdään kuitenkin poikkeuksia, kuten esimerkiksi vuonna 2023, jolloin edellisvuoden voittaja Ukraina ei kyennyt järjestämään kilpailua Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

  • Järjestäjä: Euroopan yleisradiounioni EBU
  • Osallistuvat maat: isäntämaa, 20 semifinalistia ja 5 rahoittajamaata
  • Aikataulu: joka vuoden huhti-toukokuussa
  • Vaiheet: 2 semifinaalia ja loppufinaali

Esiintyjän valinta eri maissa

Kilpailun järjestävä taho, EBU, ei puutu siihen, miten jäsenmaat valitsevat ehdokkaansa. Monissa maissa edustajan valinta suoritetaan suurten musiikkikilpailujen myötä aivan kuten Suomessakin tehdään. Näistä suomalaisille varmasti tunnetuin on Ruotsin Melodifestivalen, joka on kansainvälisen tason tapahtuma ja samalla myös Pohjoismaiden suurin musiikkikilpailu. Melodifestivalenin formaatti muuttui dramaattisesti vuonna 2002, jolloin tapahtuma laajeni käsittämään useita semifinaaleita ja pudotuspelityyppisen rakenteen.

Samoin toimitaan myös toisessa naapurimaassa Virossa, jossa kisoihin osallistuva esiintyjä valitaan maan yleisradion järjestämässä Eesti Laul -kilpailussa. Kilpailu on järjestetty nykymuodossaan vasta vuodesta 2009 lähtien, sillä sitä edelsi Eurolaul-niminen musiikkikilpailu, joka siirtyi syrjään Eesti Laul -tapahtuman tieltä.

Toisaalta on myös maita, joissa ei järjestetä UMK- tai Melodifestivalenin kaltaisia kilpailuita lainkaan. Iso-Britannia on tästä hyvä esimerkki: BBC eli Britannian julkinen yleisradioyhtiö valitsee edustajan, joka ilmoitetaan myöhemmin yleisölle. Esiintyjien valinnalle on siis monia tapoja, ja Suomessa edustajan valinta tehdään Uuden Musiikin Kilpailussa.

Uuden Musiikin Kilpailu – näin Suomi valitsee esiintyjän

Suomi valitsee oman viisuedustajansa tätä nykyä Uuden Musiikin Kilpailussa. Aina näin ei ole toimittu, sillä ennen vuotta 2012 karsintojen järjestämisestä vastasi Yleisradio. Vuonna 2024 Uuden musiikin kilpailu eli UMK-kilpailu järjestettiin jo kolmannentoista kerran, joten kilpailu on vakiinnuttanut asemansa Euroviisukilpailuiden karsintojen keskustapahtumana.

Nimensä mukaisesti UMK-kilpailun ajatuksena on paitsi hakea edustava esiintyjä Euroviisuihin mutta myös edesauttaa uudenlaisen musiikkikulttuurin esiinmarssia kansan keskuudessa. Voittaja ratkaistaan sekä yleisö- että tuomariäänien perusteella, mutta karsintoihin osallistumiseen on kaikilla halukkailla täysin vapaa pääsy.

Semifinaalit

Kun kukin maa on valinnut oman ehdokkaansa, on semifinaalien aika, joita järjestetään yhteensä kaksi kappaletta. Maat arvotaan semifinaaleihin, joista kummastakin finaaliin asti pääsee kymmenen eniten ääntä saanutta esiintyjää – yhteensä finaaliin siirtyy 20 parhaiten pärjännyttä kilpailijaa.

Semifinaalit järjestetään finaalilauantaita edeltävinä tiistaina ja torstaina.

Finaali

Kilpailuiden päätöstapahtuma, finaali, järjestetään semifinaalien jälkeisenä lauantaina, ja siinä on mukana enintään 26 osallistujaa: viisujen isäntämaa, 5 BIG5- eli rahoittajamaata sekä semifinaaleista selvinneet kilpailijat.

Automaattisesti finaalissa mukana olevat maat

Kuten katsojat ovat huomanneet, Euroviisuihin pääsee osallistumaan joka vuosi tietyt maat, sillä luonnollisesti edellisvuoden voittaja ja samalla kuluvan vuoden järjestäjämaa on väistämättä aina mukana.

Finaaliin pääsevät automaattisesti myös kilpailun rahoittajamaat Espanja, Italia, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa, joihin viitataan monesti termillä BIG5-maat. Muiden maiden täytyy näyttää kyntensä alkukarsinnoissa ja semifinaaleissa.

Euroviisut pisteiden laskenta ja lopputulos

Euroviisujen pistelaskujärjestelmä uudistuu tavallisesti muutaman vuoden välein, minkä vuoksi eri vuosien pistemääriä on hankalaa verrata keskenään. Kilpailun voittajaksi selviytyy pähkinänkuoressa kuitenkin esiintyjä, joka saa eniten pisteitä. Pisteet esitetään suorassa lähetyksessä kunkin maan edustajan ääneen lukemana.

Pisteet kertyvät niin, että parhain esitys vastaanottaa 12 pistettä, ja seuraaviksi tulleet joko 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 tai 1 pistettä. Vuonna 2016 Euroviisujen pistelaskujärjestelmä koki erään suurimmista muutoksista, sillä finaalin pisteet jaetaan kahteen kertaan: lopputuloksessa huomioidaan sekä asiantuntijaraadin antamat pisteet että yleisöäänestyksessä kertyneet pisteet.

Kilpailuiden pistelaskujärjestelmää muutettiin myäs vuonna 2023 niin, että semifinaalien tulos määräytyy ainoastaan yleisöäänten mukaan. Ääniä saa nykyisellään antaa myös osallistujamaiden ulkopuolisilta alueilta, ja kaikki ulkopuolisten maiden antamat pisteet esitetään yhtensä pistesarjana kilpailutilanteessa.

Euroviisut nettikasinoilla

Euroviisut ovat myös vedonlyöntikohteena tuttu näky, vaikka se eroaakin luonteeltaan olennaisella tavalla monista urheilupuolen betsauskohteista. Koska Euroviisujen lopputulos ratkaistaan äänestämällä ja koska puolet äänistä tulevat puhelinäänestyksen pohjalta, eivät fiksuimmat vedonlyöntistrategiat ole samanlaisia kuin monien urheilulajien kohdalla.

Monesti etenkin yleisön äänestyspäätös saattaa olla vahvasti muotoutunut jo ennen varsinaista finaalia. Valveutunut Euroviisu-betsaaja seuraa hyvin tiiviisti kilpailuihin liittyvää uutisointia ja tutustuu kilpailun toimintatapaan ja äänestyssysteemiin tarkoin.

Nettikasinot ja vedonlyöntisivustot varautuvat Euroviisuihin jo hyvissä ajoin, ja kilpailuista on tullut heittämällä eräs suosituimmista betsauskohteista. Kaikkein innokkaimmat suomalaiset nettikasinot julkaisevat kertoimia jo ennen kuin kaikki maat ovat julkistaneet ehdokkaansa, mikä kertoo selkeää kieltään kilpailuiden suosiosta.

Kertoimet päivittyvät villiä tahtia semifinaalien ja finaalin lähestyessä, mikä on toisaalta laajalti yhteydessä myös kilpailun saamaan mediahuomioon.

Lue myös JohnSlotsin Euroviisut vedonlyönti 2024 opas ja poimi talteen vetovinkit viisuihin.

Euroviisut vedonlyönti – parhaat kasinot

1
  • Selling Point-1 Pikakasino
  • Selling Point-2 Vedonlyönti
  • Selling Point-3 Ei kierrätysvaatimuksia

Jopa 1 750 € bonukset (100 %, 50 %, 50 %, 100 %)

2
  • Selling Point-1 Vedonlyönti
  • Selling Point-2 Pikakasino
  • Selling Point-3 Verovapaat voitot

100 % bonus 100 € asti

3
  • Selling Point-1 Pikakasino
  • Selling Point-2 Verovapaat voitot
  • Selling Point-3 Vedonlyönti

Jopa 500 € + 100 ilmaiskierrosta (100 %, 50 %, 25 %, 100 %)

4
  • Selling Point-1 Pikakasino
  • Selling Point-2 Verovapaat voitot
  • Selling Point-3 Vedonlyönti

Ei bonuksia

5
  • Selling Point-1 Pikakasino
  • Selling Point-2 Vedonlyönti
  • Selling Point-3 Verovapaat voitot

100 % bonus 200 € asti

6
  • Selling Point-1 Pikakasino
  • Selling Point-2 Vedonlyönti
  • Selling Point-3 Verovapaat voitot

100 % bonus 200 € asti TAI jopa 200 ilmaiskierrosta

7
  • Selling Point-1 Vedonlyönti
  • Selling Point-2 Pikakasino
  • Selling Point-3 Verovapaat voitot

100 ilmaiskierrosta

8
  • Selling Point-1 Vedonlyönti
  • Selling Point-2 Tarjouksia
  • Selling Point-3 Hyvä pelivalikoima

Jopa 700 € + 450 ilmaiskierrosta (200 %, 50 %)

9
  • Selling Point-1 Pikakasino
  • Selling Point-2 Verovapaat voitot
  • Selling Point-3 Vedonlyönti

100 % bonus 200 € asti TAI jopa 200 ilmaiskierrosta

10
  • Selling Point-1 Vedonlyönti
  • Selling Point-2 kryptokasino
  • Selling Point-3 Tarjouksia

100 % bonus 1 000 € asti

11
  • Selling Point-1 Vedonlyönti
  • Selling Point-2 Tarjouksia
  • Selling Point-3 kryptokasino

5 000 € + 300 ilmaiskierrosta (100 %, 50 %, 50 %, 75 %, koodit ROOSTER2, 3 ja 4)

12
  • Selling Point-1 Vedonlyönti
  • Selling Point-2 Tarjouksia
  • Selling Point-3 Verovapaat voitot

100 % bonus 1 000 € asti

Vedonlyöntikohteet Euroviisuissa

Miten Euroviisuissa voi sitten lyödä vetoa? Kohteita on moninaisia, joista käymme seuraavaksi läpi kaikkein tärkeimmät. Finaalin lähentyessä myös vedonlyöntikohteet lisääntyvät ja niiden luonne monipuolistuu.

  • Voittajavedot. Nimensä mukaisesti voittajavedossa veikataan koko kilpailun voittajaa, eli pähkinänkuoressa pelaaja asettaa vedon sen maan puolesta, jonka arvelee voittavan finaalissa. Kuten monissa viihdekilpailuissa, voittava esiintyjä ei välttämättä ole objektiivisesti parhain kandidaatti – monesti voittaja on nimenomaan show-elementtejä lahjakkaasti hyödyntävä ja viihdyttävä esiintyjä.
  • Top-vedot. Monet nettikasinot tarjoavat Top 3 -, Top 5 – ja Top 10 -vetoja, joissa veikataan nimenomaan parhaimman kolmen, viiden tai kymmenen esiintyjän joukkoon yltävää edustajaa. Voittajavetoon verrattuna kertoimet ovat maltillisemman kokoiset, mutta vetotyyppi antaa betsaajalle enemmän tilaa tehdä taktisia valintoja ja moninkertaistaa voittojen suuruus.
  • Head-to-Head eli H2H-veto. H2H-veto antaa pelaajalle mahdollisuuden veikata, kumpi kahdesta osallistujamaasta pärjää kilpailussa paremmin. Mikä tärkeintä, Head-to-Head-vetoa tehtäessä pelaajan kannattaa tutkia ehdokkaiden kertoimet tarkoin ja tehdä valinta tämän perusteella.
  • Live-vedonlyönti. Vetoja voi myös asettaa semifinaalien ja finaalin aikana, ja live-vedonlyönnin erikoispiirteenä ovat tietysti kilpailun aikana muokkautuvat kertoimet. Tämä lisää live-betsauksen jännittävyyttä.

Vedonlyöntikertoimet Euroviisuihin

Koska Euroviisujen vedonlyönti käynnistyy nettikasinoilla jo hyvissä ajoin, on syytä luoda katsaus kertoimiin. Kerroin kertoo sen, miten suurella todennäköisyydellä ehdokas tulee voittamaan: mitä pienempi kerroin kohteella on, sitä suurempi todennäköisyys sillä on myös voittoon.

Täten valveutunut betsaaja yrittää löytää vetokohteita, joissa vedon hinta kohtaa riskitason mahdollisimman optimaalisella tavalla. On lisäksi tärkeää huomioida, että kertoimet tulevat elämään kevään mittaan runsaasti, ja uusia vedonlyöntikohteita avataan kiihtyvään tahtiin ennen finaalia.

Kertoimien ja eri sivustojen vertailu on tärkeää. Kertoimien ero voi olla eri sivustoilla moninkertainen, joten mikäli betsaaja haluaa monikertaistaa voitonmahdollisuudet, on olennaisen tärkeää seurata ylipäätään viisujen kulkua ja kerrointen kehittymistä tarkoin.

Euroviisuissa on nähty moneen otteeseen yllättäjiä, joille on annettu suuret kertoimet vielä ennen finaalia, mutta jotka ovat kuitenkin loppupeleissä menestyneet kilpailuissa hyvin. Todennäköisyyslaskennan tekeminen Euroviisujen vedonlyöntiin on todella hankalaa, joten ainoa tapa pärjätä betsaamisessa on seurata kilpailun kehittymistä jo hyvissä ajoin ennen finaalia.

Parhaimpien kerrointen etsiminen ei ole helppoa, mutta sinnikkään vertailun ja työn avulla se on mahdollista. Erityyppisten kasinoiden välillä voi olla runsaasti eroa kerrointen välillä, ja esimerkiksi Pay N Play -tyypin kasinoita on monesti moitittu turhan alhaisten kerrointen tarjoamisesta. Kannattaa siis lukea JohnSlotsin kasinoarvostelut ja suositukset kovimmat kertoimet tarjoavista vedonlyöntipaikoista.

Vedonlyöntibonukset Euroviisuihin

Vedonlyöntibonuksista kannattaa aina ottaa hyöty irti: niiden avulla kasvatat pelikassaasi mutta toisaalta vähennät myös vedosta mahdollisesti koituvia tappioita. Vedonlyöntibonukset antavat pelaajalle mahdollisuuden taktikoida rennommin betsauspäätösten parissa, joten parhaimmillaan niiden avulla voi netota myös suurempia voittoja.

Vedonlyöntisivustot tarjoavat tyypillisesti muun muassa talletusbonuksia ja ilmaisvetoja, joista etenkin ilmaisvedot kannattaa hyödyntää. Bonuksia on tarjolla erityisesti kisaviikon läheisyydessä, mutta niitä kannattaa pitää silmällä pitkin kevättä.

Kasinobonukset Euroviisuihin

Koska viisuhuuma alkaa jo reilusti ennen semifinaaleita, voi hyviä kasinobonuksia löytää reilusti ennen varsinaisten kilpailuiden käynnistymistä. Bonusten määrä kasvaa toki semifinaalien ja finaalin lähestyessä, mutta etenkin seuraavat bonustyypit ovat tuttu näky Euroviisu-betsaajille:

  • Talletusbonus on eräs yleisimmistä kasinobonuksista kautta aikojen, eivätkä vedonlyöntisivustot tee asian suhteen poikkeusta. Kaikkein yleisin bonusprosentti on betsaajan talletuksen tuplaava 100 % bonus, ja betsaussivustoilla tyypillinen maksimibonussumma on 100 euroa.
  • Ilmaisvetoon viitataan yleensä termillä riskitön veto, ja vaikka ilmaisvedosta on olemassa useita eri variantteja, pähkinänkuoressa periaatteena on se, että betsaaja saa tietyn suuruista talletusta vastaan tililleen ilmaisvedon eli mahdollisuuden lyödä vetoa bonusrahalla.
  • Ilmainen peliraha. Ilmainen peliraha on yleinen näky vedonlyöntisivustoilla, ja ilmaisvedot ovat yksi sen alatyypeistä. Kyseessä on betsaussivuston antama bonusraha, joka voi ilmaisvetojen ohella saada muotonsa talletusbonuksina tai no deposit -bonuksina.
  • Myös betsaussivustot tarjoavat cashbackeja eli käteispalautuksia, joka tarkoittaa vedonlyönnin puolella sitä, että mikäli veto, johon pelaaja asetti panoksensa häviää, saa pelaaja tietyn prosenttimäärän talletuksestaan takaisin.

Euroviisut ja kasinot ilman rekisteröitymistä

    Miten löydän parhaat bonukset Euroviisuihin?

    Parhaat bonukset Euroviisuihin löytyvät pitkäjänteisen työn avulla; kuten kerrointen kohdalla, myös eri kasinoiden vedonlyöntibonuksia on järkevää pitää silmällä jo kauan ennen finaaliviikkoa.

    Mitä lähemmäs finaaliviikkoa edetään, rakentavat kasinot enenevässä määrin myös nimenomaan Euroviisujen ympärille rakennettuja kampanjoita, mutta osa kasinoista ei myöskään lähde viisuhulinaan mitenkään mukaan.

    Tämä on sinänsä ihme, sillä Euroviisut ovat eräs vuoden kohokohdista viihdemaailman vedonlyöntikohteita ajatellen, mutta toisaalta betsaustarjontaakin on yleisesti ottaen todella runsaasti. Mikäli kasino ei tarjoa nimenomaan Euroviisuihin liittyviä bonuksia, voi monesti kasinon muutakin bonustarjontaa hyödyntää Euroviisuihin liittyen.

    Se, ovatko bonukset käytettävissä Euroviisujen vedonlyöntiin, kannattaa kuitenkin aina tarkistaa bonusehdoista erikseen. Riippuu bonusten tarkemmista ehdoista ja niihin liittyvistä vaatimuksista, kannattaako ne lunastaa – melkein kaikissa tapauksissa vastaus on kuitenkin myönteinen.

    Euroviisut – lyhyt historia

    Euroviisut ovat muuttaneet vuosien saatossa monta kertaa muotoaan. Ensimmäisen kerran Euroviisut, Eurovision Grand Prix -kilpailu, järjestettiin vuonna 1956 Sveitsissä, ja alun perin kyseessä piti olla vain kertaluonteinen tapahtuma. Mukana oli ensimmäisellä kerralla vain seitsemän maata (Saksan liittotasavalta, Belgia, Luxemburg, Ranska, Italia, Alankomaat, Sveitsi), joten ensimmäisissä kilpailuissa jäätiin vielä kauas tämän päivän osallistujamäärästä.

    Viisuinnostus valtasi Suomenkin 1960-luvulla, mutta varsinainen kliimaksi nähtiin vasta vuonna 2006, jolloin Lordi toi Suomelle ensimmäistä kertaa voiton kotiin – muutoin viisumenestystä voidaan pitää varsin vähäisenä. Uusi valonpilkahdus nähtiin vuonna 2023, jolloin Käärijä nappasi esityksellään kilpailun toisen sijan – Käärijällä nähtiin tosin mahdollisuuksia jopa voittoon vahvan ennakkosuosikin aseman ansiosta.

    Euroviisut on pidetty koronapandemian aiheuttamaa poikkeusta (2020) lukuun ottamatta joka vuosi, ja vuonna 2024 Suomi osallistuu viisuihin 57:ttä kertaa. Osallistumatta jättäminen on johtunut aiempina vuosina eri syistä: vuonna 1970 kyseessä oli boikotointi edellisvuonna julistetun tasapelitilanteen vuoksi, ja toisaalta Suomi on jäänyt kilpailusta ulos useina vuosina myös huonon sijoituksensa vuoksi.

    Viimeisen kymmenen vuoden aikana voitto on mennyt melko tasaisesti eri maihin, joista poikkeuksen muodostavat Ukraina ja Ruotsi – maat ovat saaneet kirkkaimman mitalin kahdesti viime vuosikymmenen aikana. Ohessa vielä viimeisen vuosikymmenen voittajaesiintyjät:

    • 2023: Ruotsi. Loreen: Tattoo
    • 2022: Ukraina. Kalush Orchestra: Stefania
    • 2021: Italia. Måneskin: Zitti e buoni
    • 2019: Alankomaat. Duncan Laurence: Arcade
    • 2018: Israel. Netta Barzilai: Toy
    • 2017: Portugali. Salvador Sobral: Amar pelos dois
    • 2016: Ukraina. Jamala: 1944.
    • 2015: Ruotsi. Måns Zelmerlöw: Heroes
    • 2014: Itävalta. Conchita Wurst: Rise like a Phoenix
    • 2013: Tanska. Emmelie de Forest: Only Teardrops

    Tiesitkö tämän Euroviisuista?

    • Suomi oli vuoteen 2006 saakka pisimpään voittamatta ollut maa, mutta Lordin voiton myötä titteli siirtyi Portugalille.
    • Ainoa vuosi, jolloin Euroviisuja ei järjestetty, oli koronapandemian hankaloittama 2020.
    • Ruotsin edustaja Loreen on voittanut Euroviisut jo kahteen kertaan vuosina 2012 ja 2023.
    • Euroviisuihin on osallistunut vuosien varrella monia tunnettuja tähtiä, kuten Bonnie Tyler, Celine Dion ja Julio Iglesias.
    • Kaikkien aikojen menestyksekkäimmät maat ovat Irlanti ja Ruotsi.

    Suomen sijoitukset eri vuosina

    Suomi on kokenut Euroviisutaipaleensa aikana useita kohokohtia ja toisaalta suvannevaiheita, joista keräsimme oheen kaikkein kiinnostavimmat. Esityskielenä on tänä päivänä useimmiten englanti, mutta mikäli tarkastelemme esityksiä ajassa taaksepäin, on suurin osa kappaleista kuitenkin esitetty vuosien varrella suomen kielellä.

    Vuosi, esittäjä ja biisi

    Sijoitus

    1961, Suomen ensimmäinen esiintyminen: Laila Kinnunen “Valoa ikkunassa”

    10/16

    1962, Marion Rung “Tipi-tii”

    7/16

    1973, Marion Rung “Tom tom tom”

    6/17 – Rung edusti Suomea toista kertaa, ja tuloksena oli paras sijoitus aina vuoteen 2006 saakka.

    1977, Monica Aspelund “Lapponia”

    10/18

    1980, Vesa-Matti Loiri “Huilumies”

    19/19 – Esitys saavutti viimeisen sijan.

    1984, Kirka “Hengaillaan”

    9/19 – Kirka ehti yrittää Euroviisuehdokkaaksi kymmenisen kertaa, mutta vasta vuonna 1984 artistilla oli onni myötä.

    1987, Vicky Rosti & Boulevard “Sata Salamaa”

    15/22 – Menestys Euroviisuissa ei ollut hääppöinen, mutta kappale nousi suureksi hitiksi Suomessa.

    1989: Anneli Saaristo “La Dolce Vita”

    7/22 – Kyseessä on toistaiseksi edelleen parhain sijoitus suomenkielisellä kappaleella.

    1990: Beat “Fri?”

    21/22 – Jaettu viimeinen sija Norjan kanssa.

    1992: Pave Maijanen “Yamma yamma”

    23/23

    1994: CatCat “Bye Bye Baby”

    22/25

    2000: Nina Åström “A Little Bit”

    18/24

    2002: Laura Voutilainen “Addicted to You”

    20/24

    2004: Jari Sillanpää “Takes 2 to Tango”

    –. Esitys ei läpäissyt semifinaalia.

    2006: Lordi “Hard Rock Hallelujah”

    1/24 – Euroviisujen voittaja, teki semifinaaleiden ja finaalin silloisen piste-ennätyksen.

    2007: Hanna Pakarinen “Leave Me Alone”

    17/24 – Suomi pääsi suoraan finaaliin edellisvuoden voiton ansiosta.

    2009: Waldo’s People “Lose Control”

    25/25 – Esitys pääsi semifinaaleista tuomariäänin jatkoon, mutta jäi viimeiseksi finaalissa.

    2016: Sandhja “Sing It Away”

    –. Esitys ei päässyt jatkoon semifinaaleista.

    2021: Blind Channel “Dark Side”

    6/26. – Suomen kolmanneksi parhain sijoitus verrattuna osallistujamäärään.

    2023: Käärijä “Cha cha cha”

    2/26 – Eniten yleisöääniä, mutta Loreenin voitto ratkesi tuomariäänillä. Suomen Euroviisuhistorian piste-ennätys.

    Yhteenveto

    Euroviisut ovat eräs kaikkien aikojen suosituimmista viihdemaailman vedonlyöntikohteista, ja kyseessä on myös eräs seuratuimmista musiikkikilpailuista. Euroviisujen tiimoilta käytäviä vetokohteita löytyy huimasti, ja määrä lisääntyy entisestään finaalin lähestyessä. Fiksu betsaaja vertailee eri sivustojen tarjoamat kertoimet ja bonukset maksimoidakseen voiton mahdollisuudet ja tehdäkseen pelaamisesta yksinkertaisesti myös mukavampaa.

    Kuten kaikessa vedonlyönnissä, pelaajan on muistettava myös riskien hallinta ja oman pelibudjetin säilyttäminen. Vetoa ei koskaan kannata lyödä suuremmalla summalla kuin olisi varaa menettääkään, ja myös tämän vuoksi riittävän taustatyön tekeminen on äärimmäisen tärkeää. Koska kyse on viihdemaailman vedonlyöntikohteesta, kannattaa Euroviisuihin liittyvää uutisointia seurata tarkoin jo hyvissä ajoin ennen finaalia ja haistella kilpailuihin liittyviä trendejä.

    Usein kysytyt kysymykset

    Totta kai. Osa nettikasinoista rakentaa viisujen ympärille finaalin lähestyessä jopa oman bonusvalikoiman, ja tarjolla on useimmiten ainakin talletusbonuksia ja ilmaisvetoja.

    Irlanti ja Ruotsi ovat kumpikin voittaneet Euroviisut yhteensä 7 kertaa.

    Suomi on voittanut Euroviisut ainoastaan vuonna 2006, jolloin Lordi saavutti suursuosion kappaleellaan “Hard Rock Hallelujah”.

    Suomi on ollut kilpailun viimeisellä sijalla 11 kertaa. Osa tuloksista eivät ole vertailukelpoisia eri pistelaskusysteemien vuoksi, ja osalla kerroista kyseessä on ollut jaettu viimeinen sija.

    Vuonna 2024 Suomen edustajaksi valittiin Uuden Musiikin Kilpailussa Windows95manin ja Henri Piispasen kappale “No Rules”.

    Testaa myös uudet kasinot

      Leo profiilikuva photo

      Kasinopelien asiantuntija

      1265 artikkelia

      Leo on pelannut rahapelejä laidasta laitaan jo vuosia ja jakaa oppimaansa JohnSlotsin lukijoiden kanssa. Leo kirjoittaa niin pelioppaita kuin peli- ja kasinoarvosteluja ja toivoo, että jakamalla tietämystään muut pelaajat välttyvät astumasta sudenkuoppiin ja saavat pelaamisestaan enemmän irti.

      Asiantuntija :

      Kasinopelit ja peliautomaatit Pelinkehittäjät Kasinoiden maksutavat

      Lue lisää Leo Mäkelä arrow