Rahapelilisenssit – suurin ja kaunein Malta

header-image

[Päivitetty 5.2.2018]

Kolmesta pienestä Välimeren saaresta muodostuvasta saarivaltiosta, Maltasta, on tullut 2000-luvulla nettirahapelialan keskus. Ala työllistää Maltalla suoraan yli 6000 ihmistä, peliyhtiöitä on yli 200 ja pelialan tuottaman arvonlisäyksen osuus Maltan bruttokansantuotteesta on noin 10 %. JohnSlots kertoo kuinka Maltan ja pelialan kohtalot kietoutuivat yhteen.

Miksi peliala on Maltalla?

Rahapeliala päätyi Maltalle osittain vahingossa, osittain tietoisen suunnittelun tuloksena.

Maltan yleistä talouspolitiikkaa leimasi pitkään vasemmistolainen talousideologia Maltan itsenäistyttyä Britanniasta vuonna 1964. Maltan työväenpuolueen (Partit Laburista) vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan kuului ajatus omavaraisuudesta sekä siitä, että Maltan pitäisi syrjäyttää ulkomaista tuontia omaa kansallista valtio-omisteista teollisuuttaan tukemalla.

Työväenpuolueen talouspolitiikka toimi varsin hyvin muutaman vuosikymmenen ajan synnyttäen kaksinumeroisia prosenttilukuja talouden kasvun osalta. Talouskasvu alkoi kuitenkin hiipua 1980-luvulla herättäen epäilyjä valitun talouspolittisen linjan järkevyydestä.

Maltan nationalistipuolue (Partit Nazzjonalista) pääsi valtaan 1980-luvun lopulla lupaamalla muun muassa talousuudistuksia, jotka polkaisisivat talouskasvun uudelleen käyntiin. Nationalistipuolueen uuteen talouspoliittiseen ajatteluun kuului laaja yksityistämisohjelma sekä tavoite ulkomaisten suorien sijoitusten houkuttelusta, jonka avulla Malta voisi synnyttää vahvan vientisektorin.

Vallankahvaan päässyt Maltan nationalistipuolue sääti 1990-luvun alussa lakeja, jotka tukivat näitä tavoitteita. Yksi keskeinen lakiuudistus oli, että Maltalle sijoittautuva yhtiö, joka myisi tuotteita ja palveluita ulkomaille, pääsisi hyödyntämään erilaisia Maltan tarjoamia veroetuja. Monet korkean verotuksen maat, kuten Suomi, ovatkin olleet hanakoita väittämään, että Malta on veroparatiisi. Ongelmana Suomen väitteessä on se, ettei veroparatiisille ole mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää.

Malta sai joka tapauksessa uudistuksilla houkuteltua esimerkiksi finanssialan yrityksiä sijoittautumaan Maltalle. Pelialan aika koittaisi vasta hieman myöhemmin, mutta kuten kuvasta näkyy, sen rooli tulisi olemaan Maltan taloudelle varsin merkittävä.

Pelialan arvonlisäyksen osuus on noin 10 prosenttia Maltan BKT:sta, joka oli 24 298 dollaria per capita vuonna 2016. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että Suomessa rahapelialan arvonlisäyksen osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain noin 0,1 prosenttia.

johnslots-gambling-malta-gdp-gaming

Nettirahapelien synty sekoittaa pakan

Rahapelien järjestäminen on historiallisesti ollut monissa maissa joko valtion monopolin alainen toimiala tai kokonaan kiellettyä. Internetin kehitys mahdollisti rahapelialan siirtymisen tietoverkkoon ja ensimmäiset rahapelisivustot päätyivät World Wide Webiin 1990-luvun puolivälissä. Ensimmäiset netin välityksellä pelejään tarjoavat peliyhtiöt aloittivat toimintansa Maltalla 2000-luvun taitteessa. Nykyisin on myös mahdollista perustaa nettikasino Viroon.

Näiden yksityisten toimijoiden verkon välityksellä tarjoamat nettirahapelit sekoittivat rahapelisääntelyn vakiintunutta pakkaa. Syntyi muun muassa kysymyksiä siitä, minkä maan lainsäädäntöä sovellettaisiin tilanteessa, jossa rahapelejä pelataan reaaliaikaisesti verkossa, mutta pelaaja ja pelinjärjestäjä olisivat fyysisesti eri valtioissa. Tämä nimenomainen kysymys on edelleenkin auki ja siitä kiistellään esimerkiksi Euroopan unionissa eri foorumeilla.

SlotsMillion
SlotsMillion
Arvostelu
5 / 5
Tervetulopaketti
100 €
+ 100 ilmaiskierrosta
1. talletuksella
100 % bonus 100 € asti + 100 ilmaiskierrosta

Pelialan rynnistys Maltalle

Maltan nationalistipuolueen valtiovarainministeri tapasi rahapelialan edustajia 2000-luvun taitteessa, jolloin ajatus Maltasta rahapelialan keskuksena viimeistään syntyi. Pelialan edustajien ja Maltan poliitikkojen sekä viranomaisten kesken vallitsi yksimielisyys ainakin yhdestä rahapelipolitiikan osa-alueesta: pelialalle pitäisi luoda sääntelyjärjestelmä.

Maltan pelilisenssit

Vuonna 2004, juuri ennen kuin Malta liittyi EU:hun, Malta perusti itsenäisen viranomaistahon Lotteries and Gaming Authorityn (LGA) sääntelemään rahapelejä. Muista EU-maista Malta poikkesi erityisesti siinä, että LGA:lla oli oikeus myöntää rahapelifirmoille toimilupia koko EU-alueella toimimiseen. Toimiluvan saadakseen rahapeliyhtiön, sen avainhenkilöiden sekä omistajien tulee täyttää tiettyjä ehtoja.

  • 1. Yhtiön omistajien ja avainhenkilöiden tulee olla lainkuuliaisia ja hyvämaineisia. Viranomainen tarkistaa muun muassa rikosrekisterit Maltalla ja muualla.
  • 2. Yhtiön liiketoimintasuunnitelman tulee olla kunnossa.
  • 3. Yhtiön liiketoiminnan tulee olla operationaalisesti kunnossa ja yhtiöltä pitää löytyä riittävästi pääomaa.
  • 4. Pelijärjestelmä auditoidaan. Muun muassa satunnaislukugeneraattorin pitää olla kunnossa.
  • 5. Jos yhtiö täyttää kaikki ehdot, lisenssi eli toimilupa voidaan myöntää.
  • 6. Viranomainen jatkaa yhtiön toiminnan valvontaa myös toimiluvan myöntämisen jälkeen.

Toimilupia peliyhtiöille on neljä erilaista riippuen siitä millaista rahapelitoimintaa peliyhtiöt haluavat harjoittaa.

  • Luokka 1 (Class 1): nettikasinolisenssi.
  • Luokka 2 (Class 2): vedonlyöntilisenssi.
  • Luokka 3 (Class 3): peer-to-peer-lisenssi esimerkiksi nettipokeria ja vedonlyöntipörssejä varten.
  • Luokka 4 (Class 4): webhotellilisenssi, jolla voi tarjota palveluita luokkien 1-3 lisenssinhaltijoille.

Maltan pelivero, lisenssimaksut ja muut vaatimukset

Peliyhtiöltä perittävän peliveron määrä riippuu toimiluvasta, mutta voi olla enintään 466 000 euroa vuodessa. Tämän lisäksi yhtiön pitää maksaa Maltalle muun muassa yhteisöveroa. Toimilupaa hakeva taho joutuu lisäksi maksamaan tuhansia euroja erilaisia toimiluvan hankkimiseen liittyviä maksuja, joilla katetaan muun muassa valvonnan kulut.

Maltalta toimiluvan saaneen peliyhtiön pitää olla joko Maltalle tai toiseen EU-maahan perustettu yhteisö, joka on velvollinen pitämään verkkosivustollaan esillä toimiluvan omaavan yhtiön virallisen nimen; yhtiön konttorin osoitteen; lisenssinumeron ja myöntöpäivämäärän; tietoa vastuullisesta pelaamisestä ja peliongelmista; sekä erilaisia linkkejä muun muassa MGA:n nettisivustolle.

Pelaajien kannalta oleellinen tieto on, että MGA vaatii peliyhtiöitä erottamaan yhtiön ja pelaajien varat toisistaan. Yhtiön tulee pitää pelaajien varoja erillisellä pankkitilillä, jota yhtiö saa käyttää ainoastaan pelaajien rahansiirtojen toteuttamiseksi. MGA vaatii yhtiötä todistamaan säännöllisesti, että kyseisellä pankkitilillä on riittävästi rahaa.

Peliyhtiöiltä vaaditaan Maltalla myös monia muunlaisia asioita, kuten pelaajien itselleen asettamien pelirajoitusten toteuttamista, säännöllistä raportointia viranomaisten suuntaan, rahanpesun ja vilpin estämistä, reiluja ja läpinäkyviä peliehtoja ynnä muuta.

Kryptovaluuttojen käyttöä MGA ei vielä salli, eli esimerkiksi bitcoin-kasinoita maltalaisten kasinoiden joukosta on turha etsiä. Malta tosin aikoo käsitellä kryptovaluuttoja ja lohkoketuja vielä vuoden 2017 aikana kansallisella tasolla, jonka jälkeen virtuaalivaluutta bitcoin (BTC) saatetaan hyväksyä myös suomalaisilla kasinoilla. Lue myös artikkelimme maksutavoista ja rahansiirroista.

EU-lisenssi Maltan kilpailuvalttina

iGame casino logo
iGame
Arvostelu
4 / 5
Tervetulopaketti
300 €
+ 300 - 450 ilmaiskierrosta
Pelitilin avauksella
300 - 450 ilmaiskierrosta
1. talletuksella
200% / 200 € tai 300% /30 € tai 100% / 300 €

Rahapelialan päätyminen Maltalle kytkeytyy olennaisesti Maltan EU-jäsenyyteen. Malta liittyi Euroopan unionin jäseneksi 1. toukokuuta 2004. Euroopan unioni perustuu tavaroiden, palveluiden, henkilöiden ja pääomien vapaalle liikkuvuudelle. Euroopan unionin tuomioistuin on myös linjannut, että yhteen jäsenmaahan laillisesti sijoittautumalla kyseisen yhtiön tuotteilla ja palveluilla pitäisi olla vapaa pääsy kaikkien EU-jäsenmaiden kansallisille markkinoille eli sisämarkkina-alueelle. Tämä pätee myös rahapelipalveluihin.

Malta olikin ensimmäinen EU-jäsenmaa, joka ryhtyi tarjoamaan pelialan firmoille yllä esiteltyjä EU-lisenssejä. Maltan näkemys oli linjassa EU:n sisämarkkina-ajattelun kanssa, jonka kantava teema on vapaa yhtenäismarkkina, jolta kaupan esteet on purettu pois. Yhteen EU-jäsenmaahan, tässä tapauksessa Maltalle, sijoittautumalla peliyhtiöt saisivat tarjota rahapelejään vapaasti koko sisämarkkina-alueella. Olemme aiemmin kirjoittaneet monopolien, kuten Veikkauksen, tulevaisuudesta Euroopan unionissa.

Suomalaisena pelaajana kannaltasi on merkittävää, että EU-lisenssin omaavilta nettikasinoilta saat voittosi verovapaana. Lue aikaisemmasta artikkelistamme miksi EU/ETA-lisenssi takaa pelivoittojen verovapauden.

Maltalta toimivien rahapelialan yritysten edustajat nostavat toistuvasti tiettyjä teemoja esille, kun heiltä kysytään miksi peliyritykset ovat Maltalla. Pelilisenssit ovat yleensä tärkein seikka, jota seuraa maan englanninkielisyys, EU-jäsenyys, bisnesmyönteisyys sekä miellyttävä ilmasto. Lue artikkeli ja katso video Kindred Groupin (Unibetin) suomalaisen affiliate managerin haastattelusta.

Maltan Lotteries and Gaming Authority (LGA) nimettiin ja organisoitiin uudeksi Malta Gaming Authorityksi (MGA) muutama vuosi sitten. Tästä huolimatta Maltan nykyinen toimilupajärjestelmä on melko monimutkainen. Pelaajan kannalta tällä ei juurikaan ole merkitystä, mutta peliyhtiöiden kannalta sekavuus vaikeuttaa muun muassa toimiluvan hankkimista tarpeettomasti. Jokaiselle eri pelimuodolle, kuten vedonlyönnille, nettikasinolle ja pokerille, tulee olla tällä hetkellä oma toimilupa. Tämä kaksin- tai kolminkertaistaa yhtiöiden raportointiin ynnä muuhun kuluttamaa aikaa ja vaivaa ilman järkevää syytä.

Maltan uusi toimilupajärjestelmä

Malta onkin sekä pelialasta vastaavan ministerin Emmanuel Mallian (Partit Laburista) että MGA:n puheenjohtaja Joseph Cuschierin toimesta ilmoittanut uudistavansa rahapelien toimilupajärjestelmän joko vuoden 2017 tai 2018 aikana.

Uudessa mallissa toimilupia tulee olemaan vain kaksi. Ensimmäinen oikeuttaa tarjoamaan pelejä pelaajille ja toinen mahdollistaa palveluiden tarjoamisen toisille pelifirmoille. Tämä selkiyttää rahapelien sääntelyä ja vähentää peliyhteisöjen raportointitaakkaa, kun niiden velvollisuudet eivät enää tarpeettomasti kertaannu.

Lisäksi myös peliverojärjestelmä muutetaan. Tällä hetkellä MGA perii useimmista lisensseistä kiinteää peliveroa kuukausittain. Uuden lisenssijärjestelmän myötä kiinteistä peliveroista luovutaan ja pelivero muuttuu todennäköisesti prosenttiosuudeksi, joka peritään lisenssinhaltijan tuotosta.

Jackpot Knights Casino logo
Jackpot Knights
Arvostelu
3 / 5
Tervetulopaketti
300 €
+ 100 ilmaiskierrosta
1. talletuksella
100 % bonus 200 € asti + 50 ilmaiskierrosta

MGA yhteystiedot

Mikäli kävisi niin ikävästi, että sinulla tulisi erimielisyyksiä esimerkiksi MGA-lisensoidun nettikasinon kanssa, voit ottaa yhteyttä MGA:han apua saadaksesi. Valvovan viranomaisen tehtäviin kuuluu pelaajien ja pelinjärjestäjien välisten erimielisyyksien selvittely.

JohnSlots tarkisti MGA:n yhteystiedot puolestasi.

  • Nettisivu: http://www.mga.org.mt/
  • Sähköposti: support.mga@mga.org.mt ja info@mga.org.mt
  • Puhelinnumero: +356 2546 9191 tai +356 2546 9000
  • Faksi: +356 2144 6950
  • Osoite: Malta Gaming Authority, Building SCM 02-03, Level 4, Smart City Malta, Ricasoli SCM1001, Malta.

Työskentely Maltalla rahapelialalla

Maltalla on rajallinen määrä työvoimaa, joka rajoittaa pelialan kasvua. Varsinkin pitkälle koulutettua kielitaitoista työvoimaa on tästä syystä jo pitkään tuotu saarelle ulkomailta. Yhtenä kannustimena Maltalle muuttamiselle on 15 prosentin tulovero, johon rahapelialla työskentelevät avainhenkilöt voivat olla oikeutettuja.

Suomalaisille tulee kenties yllätyksenä, että Suomessa on käytössä hieman vastaavanlainen ulkomaisten avainhenkilöiden lähdeverojärjestelmä. Kyseistä veroetua hyödynsi esimerkiksi Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop. Suomessa veroprosentti on ulkomaisille avainhenkilöille tietenkin korkeampi kuin Maltalla.

Maltalla valtio panostaa paikallisten työntekijöiden koulutukseen, jotta pelialalle virtaisi jatkuvasti uutta ja hyvin koulutettua työvoimaa. Useampi sidosryhmä on mukana European Gaming Institute of Malta (EGIM) -instituutin perustamisessa Maltalle. Myös Maltan yliopisto pyrkii olemaan mukana pelialan kehittämisessä.

Casimba casino logo
Casimba
Arvostelu
4.5 / 5
Tervetulopaketti
6 500 €
+ 125 ilmaiskierrosta
1. talletuksella
100 % bonus 5 000 € asti + 50 ilmaiskierrosta

Maltan ja rahapelialan tulevaisuus

Vielä vuoteen 2003 asti Malta luokiteltiin kehitysmaaksi. Maltan panostukset vientiteollisuuteen, kuten rahapelialaan, ovat auttaneet maata kehittymään merkittävästi. Maan bruttokansantuote on yli kaksinkertaistunut vuodesta 1990.

Asukasta kohti lasketun ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen osalta Malta on kohta ohittamassa Suomen. Tämä saattaa tapahtua muutamassa vuodessa, sillä Maltan talous kasvaa vuosi vuodelta, kun taas Suomen talous kuihtuu.

Maltan talouskasvua auttaa myös se, ettei Maltalla enää ole varsinaista änkyrävasemmistopuoluetta. Maltan työväenpuolue on nimittäin omaksunut niin sanotun kolmannen tien eli luopunut sosialismi- ja kommunismihaihatuksista ja laittanut uskonsa vapaaseen markkinatalouteen. Sekä nationalistipuolue että työväenpuolue näkevät rahapeliteollisuuden arvokkaana Maltan talouden kannalta.

Gibraltarin EU-ero pelaa Maltan pussiin

Britannian tulevan EU-eron myötä myös Gibraltar eroaa Euroopan unonista. Jos Gibraltarin pelilisenssillä ei voi enää palvella EU:n sisämarkkinoita nykyiseen tapaan, tämä todennäköisesti aiheuttaa sen, että pelialan yritykset panostavat entistä enemmän Maltaan tulevaisuudessa. Tämä näkyy jo nyt Maltalla, sillä Maltan peliviranomaisen mukaan vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä MGA:lle tehtyjä toimilupahakemuksia oli 79 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Malta on jo nyt koti usealle sadalle peliyritykselle ja pelialan palveluksessa työskentelee tuhansia ihmisiä. Maltalainen pelilisenssi myös nauttii suurta arvostusta pelialan yritysten keskuudessa ja suomalaisille pelaajille maltalainen lisenssi takaa verovapaat pelivoitot. Maltan rooli tuleekin olemaan tulevaisuudessa entistä ratkaisevampi eurooppalaisen rahapelialan kehityksen kannalta eikä esimerkiksi Curacaosta ole Maltan haastajaksi.

malta-infograafi-johnslots-peliala

Maltalaiseen kasinoelämykseen pääset tutustumaan esimerkiksi PlayFrank-kasinolla, jolta saat muhkean tervetulobonuksen.

Kokeile PlayFrank-kasinoa